lauantai 2. syyskuuta 2017

Ratsastustapoja läpi historian

Olen todellisella tiedonhakusafarilla tällä hetkellä: aion tehdä päivityksen yhteydessä tallin sivujen yhteyteen tietonappulan, josta löytyy infoa varsinkin historiallisesta ratsastuksesta, mutta myös ratsastuksen perusteista ja rotuinfoa — ahalteken esittelysivuhan sieltä jo löytyykin.

Sivun kaikkien tietojen kokoamiseen menee kuitenkin aikaa, joten päätin jakaa pieniä osia tänne bloginkin puolelle. Yritän pysyä lyhyessä ja napakassa tekstissä, katsotaan onnistunko...

Istuntamalleja on toki enemmänkin, mutta tässä ensimmäiset kolme tunnetuinta, joista löytyy ehdottomasti helpoiten tietoa.


Gigante

Gigante

Nykyinen, klassinen ns. englantilainen istunta, on kehittynyt vanhasta arabialaisesta ratsastustavasta. Arabit toivat Pohjois-Afrikasta Eurooppaan istuntatyylin jota ryhdyttiin kutsumaan nimeltä Gigante: ratsastajan jalat olivat hivenen taivutetut, ryhti suora ja kantapäät alhaalla. Pohkeet ja reidet koskettivat hevosen ja satulan pintaa, ja kaikenkaikkiaan tässä istunnassa on helppo pitää itsensä tasapainossa hurjassakin vauhdissa. Ei ihmekään että nykyinen ratsastustapamme pohjaa vahvasti giganteen: ainoa merkittävä ero on, että aiemmin tässä istunnassa hypätessä ei noustu kevyeeseen istuntaan, vaan painopiste pidettiin aina esteen tyypistä riippumatta takana.






Bravante

Bravante

Varsinkin keskiajan Euroopassa suosittiin paljon tätä tyyliä, jossa jalat olivat tikkusuoraan hieman etuviistot ja jalkaterät ojennettu eteen, kantapää varpaita korkeammalla. Jalustimet tukivat ratsastajaa niin että hänen jalkansa pysyivät vakaina. Vaikka bravante tuntuu nykyaikaisesta ratsastajasta hieman hassulta, niin sen etuihin kuuluu se että ratsastaja pysyi tukevasti satulassa raskaitakin aseita kannatellessa sekä haarniskoituna. Syvät bravante-satulat ohjaavat juuri tähän syvään istuntaan.

Naistensatula

Naistensatula

Naiset ovat ratsastaneet antiikin ajoista lähtien, eikä aikakausien muhkeatkaan hameenhelmat ole olleet esteenä: tässä istunnassa ratsastajan molemmat jalat ovat samalla (yleensä vasemmalla vaikka poikkeuksiakin on) puolella. Aikanaan naisten oli jopa siveetöntä ratsastaa muilla tavoin.
Vasen jalka on normaalisti jalustimessa, oikea jalka lepää nykyisin kehitellyn erityissatulassa olevan tuen päällä. Raippa korvaa oikeaa jalkaa. Naistensatulassa ei pysty nousemaan kevyeeseen istuntaan, joten hypätessä painopiste vedettiin taakse. Kädet asettuvat hieman korkeammalle kuin tavallisessa satulassa, joten kanget ovat suositellummat kuolaimet kuin tavalliset nivelkuolaimet, jotka nostavat hevosen turvan (=laskevat selän)  helposti liian ylös käsien ollessa tässä asennossa.

Juna kulkee taas

Tästä jatkuu! Minun piti lopettaa bloggaaminen 2019, ja sen teinkin. Kävipä kuitenkin niin, että Instagramissa tuli vähän väliä toivetta (vi...