Koulutuksen kemiaa

(Pahoittelen jo valmiiksi tekstin mahdollista tönkköyttä, tuhatta typoa ja vastaavia. Kipeänä ei ajatus kulje, mutta pakko on silti saada kirjoittaa. My bad.)

Miten hevonen saadaan nauttimaan työstään?

© Päivi Parkkinen

Kaikkihan sen tietää: kun koulutus on tehty oikein ja käyttöä jatketaan samalla kaavalla, niin vähintäänkin hevonen sietää "ammattiaan" jos ei nyt aivan rakastakaan sitä. Miten sitten hevosen kanssa ollaan oikein? Vakiovastaus: paljon positiivista vahvistamista, ei liian tiukka tahti, hevosen yksilöllisyyden kunnioitus ja kiireettömyys prosessissa. Mitä enemmän positiivisia kokemuksia hevonen saa ihmisen kanssa toimiessaan aina jokapäiväisistä hoitotoimista treeniin, sitä mieluummin se myös työskentelee.

Voimme puhua myös hevosen tunneälystä, mutta kriittisimmätkin lukijat vakuuttunevat kun vetoan perustavanlaatuisiin kemiallisiin reaktioihin, joita positiiviset ja negatiiviset tunteet aikaansaavat. Aiheeseen voisi syventyä useammankin postauksen verran (minkä ehkä teenkin vielä joskus. Sitten joskus :P), mutta villakoiran ytimenä on positiivisista tunteista ja tilanteista erittyvä dopamiini sekä negatiivisista tunteista aiheutuva kortisoli.


Kortisoli on ns. stressihormoni. Se vähentää oppimiskykyä ja heikentää muistia, sekä pahimmillaan laukaisee hevosessa pakoreaktion. Kaikki varmasti tietävät tunteen kun hevonen alkaa "käymään kierroksilla"?
Esimerkkeinä kortisolia aiheuttavista tilanteista ovat liian kova kuolain/apujenkäyttö, kipu, stressi. Raippa, kannukset ja kuolaimet hackamoresta lähtien nivelkuolaimeen ja kankiin aiheuttavat siis kortisolia, mikäli niitä käyttää liian rajusti tai ne ovat liian vahvoja. Myös epätasainen istunta, alapohkeen heiluminen, epätasainen tuntuma jne. laittaa hevosen stressaamaan. Kun yrität siis raipalla ojentaa hevosta kuuliaisemmaksi ja keskittymään paremmin, niin oikeasti vain vähennät sen kykyä keskittyä ja rentoutua.

Dopamiini tekee tilanteesta hevoselle miellyttävän. Sitä erittyy esimerkiksi hevosen saadessa mieleisiään herkkuja, minkä ansiosta herkuttelu on helppo avain hevosen koulutukseen. Ensimmäinen askel on yhdistää herkut kiitoksiin: anna hevosen syödä samalla kun kehut ja silittelet sitä, jotta myöhemmin ääneen sanotut kiitokset yhdistyvät aiemmin koettuihin namihetkiin. Tälloin dopamiinia erittyy, vaikkei varsinaista syytä enää olekaan: tutut sanat ja silitykset toimivat linkkeinä lempi- ja oppimishetken välillä.

"Päälle et tuu!"

Tietenkään kaikki ei ole mustavalkoista: kukaan ei tässä elämässä välty stressiltä, ei hevoset eivätkä ihmiset. Joissakin tilanteissa sitä ei vain voi välttää: kun hevonen alkaa hölmöilemään narun päässä ja unohtaa ihmisen, on jo turvallisuussyistä saatava vaikka sitten vähän räväkämmällä äänellä ja tuuppaisulla se 500 kg kaveri muistamaan kenen yli ei vahingossakaan jyrätä...

Jos kuitenkin koitamme päivittäin saada hevoselle mahdollisimman paljon hyviä kokemuksia ja pitämään kortisolimäärän pienenä, olemme oikealla tiellä kohti onnellista karvakaveria — ja sitä myöten myös ihmistä.



Lähteet
The Horse: PPID Horses' hair cortisol levels examined |  The Horse: Study: Cortisol and Noncribbing cribbers | Carlylyn on Deviantart: Help! My horse is too strong