tiistai 12. tammikuuta 2016

Ongelmallinen loimitus



Ajankohtaista ranttausta loimituksesta. Kiitos ja anteeksi :)

Aliloimitus
Hevonen ei välttämättä vielä tärise jos se on viluinen - värinä on oikeastaan merkki jonka kohdalla viimeistään pitäisi hevosen saada loimi ja/tai paljon heinää pupellettavaksi. (Hevosella on lämpimämpi kun se syö, totta kai nälkäisenä on kylmempi.)

Vilun tunnistamiseen tarvitaan hieman tietämystä juuri kyseisestä hevosesta: Jotkut alkavat kylmissään liikkua levottomasti pitääkseen itsensä lämpimänä, toiset taasen hyytyvät paikalleen, kolmas tulee portille odottamaan sisällepääsyä. Kylmyyttään tönöttävän hevosen erottaminen normaalista seisoskelusta voi olla hankalaa, monesti hevosen ilmeessä on hienovarainen epämukavuus (tiukka alahuuli, silmän muoto, korvat enemmän taakse kuin sivulle päin) mutta ei aina sitäkään. Itse olen oikonut mutkia käymällä ihan suoraan kokeilemassa hevosen pintalämpötilaa: Työnnän käteni karvan sekaan ja jos iho tuntuu viileältä niin arvelen pollen tarvitsevan lisälämpöä. Eron huomaa kun tunkee käden vaikkapa issikan muhkeaan talvikarvaan: Vaikka lautasilla ja selän päällä olisi hyhmäkerros niin ihon pinnalla on lämmintä. Kukapa ei olisi pitkinä tallipäivinä työntänyt käsiään hevosen harjan alle lämpenemään?

Tällaisten pitkäkarvaisten, hyvin kylmään sopeutuvien hevosten kanssa on talvisin sekä helppoa että vaikeaa. Hiotessaan niitä saa kuivattaa tuntikausia mikäli ei klippaa ja samalla sukella loimitusrumbaan. Varsinkin pihatossa elelevät hevoset ovat ongelmallisia hikoamisen kanssa mikäli ei ole vapaata lämmintä karsinaa johon jättää hevonen kuivumaan. Toisaalta taaskin näillä karvamäärillä varustetut hevoset pärjäävät hyvin juuri pihatossa, sillä kuivalla kelillä ei pakkanen niitä puraise lämpökerrosten ja ihoa suojaavan talin ansiosta. Tietonappulana, että juuri sen vuoksi pihattohevosia ei saisi harjata liian usein ja liian perinpohjaisesti, jottei poistaisi vahingossa eristävää talia ihon ja karvan välistä.

Yliloimitus
Yliloimitus tuntuu kuitenkin ainakin minun mielestäni olevan Suomessa suurempi ongelma kuin hevosen jättäminen loimittamatta. Hevosista on tullut isukin/mamman pikku puudeleita joiden luontainen käyttäytyminen ja toiminta ollaan unohdettu ja koitetaan jopa estää. Moni unohtaa sen yllättävän tosiseikan ettei hevonen ole ihminen: Kun sinulla on kylmä niin hevosella ei välttämättä vielä ole, sillä ne sietävät viileyttä paljon paremmin kuin me karvattomat apinat. Moni yli-inhimillistää hevostaan ja lähtee siksi pukemaan sitä turhaan; "Minä en tarkenisi seisoa täällä ilman toppatakkia joten ei pollenikaan". Sitten tarhassa seisoo hyväkarvainen hevonen toppaloimessa muutaman asteen pakkasessa, tosin karva ei kyllä kauaa hyvänä pysy kun sitä liiskaa loimilla pahimmillaan 24/7 niin ettei eristävästä ilmakerroksesta voida enää puhuakaan. Klipatut hevoset ovat tietenkin asia erikseen.

Entäpä sitten se kun hevoset saavat loimivirityksiä päällensä pysyäkseen puhtaina? Ennen kisoja tms. Se on minusta ok, mutta jos joka päivä pitää laittaa loimea ettei hepo vain kuraantuisi niin... Oikeasti. Jos ei jaksa nähdä vaivaa puhdistaakseen hevosen ennen liikutusta niin pakkoko sitä on silti kiusattava laittamalla loimi, joka mahdollisen hiostamisen lisäksi myös vie hevoselta piehtaroinnin ja rapsuttelun mahdollisuuden? Paitsi tietenkin jos sattuu olemaan näppärä kaveri joka riisuuntuu loimestaan itse niin että omistaja saa lähteä valitsemaan uutta... (Been there done that, ja vaati monta Bucasin loimea ennen kuin uskoin ettei hepo sitä tarvinnut.)

En väitä olevani täydellinen, olen sortunut vuosien varrella kumpaankin edellämainittuun. Mutta kuten tuttavani minua hellästi ravisteli vähentämään loimimääriä, "varmaan sinäkin palelit viime talvena mutta olet yhä hengissä - lisäsit vain vaatetta jos huomasit sitä olevan liian vähän. Hevosellesi sama ohje!"

Tämä kaveri ei loimea paljon tarvitse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisemista. Toisia parjaavia, mustamaalaavia tai muulla tavoin huonolla maulla kirjoitetut viestit eivät ymmärrettävästi pääse roskista pidemmälle — kirjoitathan kuten itsellesikin tahtoisit kirjoitettavan. :-)

Juna kulkee taas

Tästä jatkuu! Minun piti lopettaa bloggaaminen 2019, ja sen teinkin. Kävipä kuitenkin niin, että Instagramissa tuli vähän väliä toivetta (vi...